Maalaa säteet viimeiset, auringon, varjoni hiekkaan
Tunnen tuulen vireen, vievän lämpöni, tuoden tyhjyyden
Alla näiden tähtien ikiaikaisten, tähän päättyy tää
Matkani tämän fyysisen kokonaisuuden

Virtaa energiaa, ulospäin ruumistain
Kohti korkeuksia nousee, hämärtyy rajat realismien
Aallokossa seilaan, välillä kahden eri todellisuuden
En ole enää osa tätä maailmaa

Luisun kuiluun pohjattomaan, katoan tyhjyyteen
Otan askeleen polulle kaikkeuden
Mykistävään kehtoon pimeyden nyt leijailen

Eriytyy tietoisuus, maanpäällisestä muodosta
Kumoaa gravitaation, näkee kaiken ilman aisteja
Olen irtauttanut rattaani, koneista biologisista
Vapaa viimein kulkemaan, ilman depressiomaisen syvää tuskaa

Jää elämä taakseni, aukeaa mysteerit viimein
Kuoleman, takaa kosmisen sillan
Löydä tie jota kuljin, äänet sen ketä kuuntelin
Alla täydenkuun, yön varjoja seurasin

Kanna ruumiini vaikka suon syleilyyn
Tuhkaa tuuliin tämän maan
Tai jätä aukinaiseen hautaan
Ei väliä muulla kuin että saan
Jäädä lepoon siunaamattomaan
Kotimaani multaan maatumaan